Tietäjien matkassa

Matteus kertoo miten muutama mies matkaa juutalaisen provinssin halki. Tietäjät kulkevat yhden tähden valossa, ohuen aavistuksen varassa, voidakseen löytää merkityksen ilmiölle.

Matkaajat saapuvat Jerusalemiin. Johtiko tähti heidät sinne, vai eksyivätkö he, kun tähti peittyi kaupungin valoihin? He suuntasivat valtakeskukseen, koska siellä hallitaan merkityksiä, sitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Tietäjät etsivät keskusta, joka antaa kaikelle merkityksen.

Kuningas Herodes, joka edustaa valtaa, ottaa tietäjät kohteliaasti vastaan. Hän pahoittelee sitä, ettei etsitty löydy hänen luotaan, mutta pyytää palaamaan. Mielikuva on ystävällinen, mutta todellisuus sen takana on aivan jotain muuta.

Jos tietäjät olisivat nyt matkassa, he tuskin löytäisivät Herodesta, siis valtaa jolla on kasvot. Meidän aikanamme valta on pirstoutunut ja kätkeytynyt. He tunnistaisivat globaalin talouden vaikutukset. Ehkä he eksyisivät median virtuaaliseen todellisuuteen. Ehkä he eivät tietäisi, mikä on mitä. He ehkä näkisivät miten aatteet ja ihanteet ovat kaupan.

Ylipapit ja lainopettajat edustavat kertomuksessa henkistä valtaa. Heillä on hallussaan traditio ja oikeaoppinen tulkinta. He ilmoittavat miten maailma pitää ymmärtää ja mikä merkitys millekin kuuluu antaa. Mutta he eivät ehkä itsekään usko siihen. Ainakaan he eivät lähde liikkeelle. Heille on tärkeämpää osoittaa tietävänsä.

Jos tietäjät matkaisivat nyt, he kohtaisivat henkisen maiseman, joka koostuu monenlaisista ristiriitaisista aineksista. Kaikki selitykset ja totuudet vaikuttavat pettäviltä ja suhteellisilta.

Tietäjien saapuminen Jerusalemiin kyseenalaistaa koko järjestelmän perustan. "Koko Jerusalem pelästyy". Entä jos se, mikä viime kädessä on tärkeää, onkin toisaalla, jossain muualla? Entä jos emme hallitsekaan tätä?

Jos tietäjät matkaisivat nyt, he saattaisivat kohdata jotain samanlaista: onko tässä mieltä, hallitseeko tätä kukaan, voiko tälle mitään tehdä?

Tietäjät eivät löydä Jerusalemista sitä, mikä antaa merkityksen matkalle. Moni olisi luopunut: tehtävä on mahdoton, mennään kotiin, antaa olla. Mutta tähti – aavistus ja toivo – pitää tietäjiä tien päällä.

Tähden opastamana saavutaan Betlehemiin, joka on syrjässä valtakeskuksesta. Nyt ollaan marginaalissa, kuvan laidalla. He kohtaavat Betlehemissä yksinkertaisen, arkisen todellisuuden: talon, äidin ja lapsen. Betlehemillä ei silloin ollut julkisuusarvoa, sieltä ei löytyisi tosi-tv-ainesta.

Mutta Betlehemissä tietäjiä vastassa oli Kristus, kaikelle merkityksen antava keskus. Kyse ei  ole mielikuvista tai tuotteista. Nyt saadaan kosketus todellisuuteen ja pyhään.

Tietäjät kohtaavat ilon. Mieli ja tarkoitus matkalle löytyi. He kumartuvat niin kuin pyhän edessä kumarrutaan.

Tietäjät olisivat voineet palata Jerusalemiin kertomaan, mitä olivat löytäneet. Se olisi ollut  hyväksyttävää ja kunniallista. Tietäjät olisivat saaneet arvostusta ja mainetta Messiaan löytäjinä. Mutta he menettelivät toisin – unessa saamiensa ohjeiden mukaan. He palaavat toista tietä pitämättä löydöstään sen suurempaa ääntä. He eivät toimi valtakeskuksen odotusten mukaisesti.

Kertomus tietäjien matkasta on myös kertomus ihmisen matkasta maailman halki. On kuljettava valtakeskusten kautta. Betlehem muodostaa sen pisteen ja perspektiivin, josta käsin merkityksiä arvioidaan. Jerusalem pelästyy Betlehemiä. Betlehemissä tapahtuu se, mikä on ihmiselle ja matkalla olevalle Jumalan kansalle tärkeintä. Kristillisen kirkon on tarkoin kuunneltava Betlehemissä tavallisen ihmisen ääntä, sillä se ei kuulu Jerusalemiin asti.

Matkalla emme aina tiedä, olemmeko menossa Betlehemiin vai tulossa sieltä. Joskus tähtikin saattaa kadota näköpiiristä. Kaikelle merkityksen antava keskus on olemassa, ei julkisuuden, vallan tai talouden markkinoilla, vaan arkisen elämän keskellä. Siellä Kristus syntyy ja kohdataan. Sieltä käsin kaikki näkyy toisin.

Kauko Puottula