lauantai 25. heinäkuuta 2015

Muinaisia menestystarinoita

Danielin kirjan päähenkilö vietiin nuorena pakkosiirtolaisena Babyloniin, myöhemmin hän nousi siellä valtakunnan johtomiesten joukkoon ja teki siellä komean ja näyttävän uran. Tämä kertomus muistuttaa Genesiksen Joosef-kertomusta. Vanhemmat veljet myivät Joosefin orjana Egyptiin, jossa tämä nousi johtomiesten joukkoon. Kumpikin vietiin vastoin omaa tahtoaan pois omasta maastaan. Kumpikin eteni urallaan lähinnä unienselittämistaidoillaan. Kumpikin pysyi aatteelleen uskollisena.

Lähihistoriasta tulee mieleen Otto Wille Kuusinen (1881-1964). Otto Wille pakeni Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti keväällä 1918, tosin tarjolla ei tainnut olla parempiakaan vaihtoehtoja. Hän kohosi Neuvostoliiton arvohierarkiassa korkealle, säilytti henkensä Stalinin puhdistuksissa, vaikka päitä putoili ympäriltä. Hän osasi kääntää takkiaan oikea-aikaisesti ja aina tilanteen mukaan. Jonkinlaisia ”unienselittämistaitoja” hänelläkin lienee ollut. Otto Willekin pysyi aatteelleen uskollisena.

Joosef määräsi että hänen luunsa on vietävä Luvattuun maahan (Gen 50:25; Ex 13:19). Danielin maallisten jäännösten kohtalosta ei ole tietoa. Otto-Willen maalliset jäännökset muurattiin Kremlin muuriin.

* * *

Tosin Neuvostoliitto (1917-1991) ei ollut mikään menestystarina. Me tiedämme sen, mutta sitä ei tiennyt Otto Wille, eivätkä hänen aikalaisensa. Toisaalta Daniel tai Danielin kirjan päähenkilö eli ja näki mahtavan valtakunnan loiston ja sen loppuvaiheet, mutta Otto Wille ei.

Tällaiset menestystarinat lienevät mahdollisia vain suurten historiallisten mullistusten ja vallankumousten yhteydessä. Toisaalta, luusereita löytyisi huomattavasti enemmän, mutta niistä ei juurikaan kerrota jälkipolville. Sattumallakin on sormensa pelissä siinä, ketkä kohoavat, ketkä pudotetaan.

Joosefin menestystarina liittyy ilmeisesti hyksosfaraoiden kauteen (noin 1650-1550 eKr), mutta jo seuraava eli 16. dynastia unohti hänet (Ex 1:8). Otto Wille eli bolshevistien vallankumouksen alkuvaihetta, mutta ei nähnyt sen loppua. Näkikö edes loistoa?

Tunnettu sanonta "Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan" (Luuk 4:24) pitänee edelleen paikkansa.


* * *

Otto Wille oli Suomen kannalta maanpetturi. Terijoen hallitukseen liittyvä seikkailu vielä lisäsi hänen syntilistaansa. Mutta hän oli nuoruutensa aatteelle uskollinen.

Otto Willen rinnalle voi vetää toisen kansalaissodassa punaisten puolella taistelleen nuoren miehen. Erik Jorpes syntyi Kökarissa 1894 ja kuoli Tukholmassa 1973. Kansalaissodassa hän toimi Turussa, lähinnä lääkintätehtävissä. Hänkin pakeni sodan loppuvaiheessa Neuvostoliittoon. Hän – kuten mm. Otto Wille – oli Moskovassa perustamassa SKP:tä syksyllä 1918. Vuosi tai pari myöhemmin Erik tuli katumapäälle, käänsi takkinsa, pakeni Suomen kautta Ruotsiin sekä teki siellä komean uran.

Hän sai turvapaikan Ruotsista sillä ehdolla, ettei enää osallistu politiikkaan. Jorpes keksi hepariinin, jolla sydänveritulpat hoidetaan. Hän oli ehdolla myös Nobelin palkinnon saajaksi, mutta sillä kerralla penisilliini voitti hepariinin.

Myös Erik Jorpes oli Suomen kannalta maanpetturi, mutta "tuli järkiinsä" ja teki komean uran. Wikipedia ja Turun Sanomat kertoo hänestä enemmän. Jorpes vaihtoi isänmaataan useamman kerran sekä luopui nuoruutensa aatteesta – jälkipolvien onneksi.

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1587