Ratsastaako Jumala pilvellä?

Aikaisemmin oli puhetta siitä, että tekstilöydöt saattavat vaikuttaa käännösratkaisuihin. Eräs Qumranista löydetty teksti "pakotti" raamatunkääntäjät noudattamaan Septuagintan lukutapaa ja poikkeamaan masoreettisen tekstin lukutavasta. Kullakin kansalla oma jumala.

Mieleeni nousi toinenkin hieman samantapainen juttu, tosin merkitykseltään vähäisempi. Kyseessä on Psalmi 68:5 (tai 68:4):

Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä kiitosta. Tehkää tie hänelle, joka kiitää halki arojen. Hänen nimensä on Herra, riemuitkaa hänen kasvojensa edessä. Ps 68:5 KR 1938.

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan. Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään! Ps 68:5 KR 1992.

Edellisessä Jumala kiitää yli arojen, jälkimmäisessä Jumala kiitää pilvivaunuillaan. Selitys menee tähän tapaan. Kyseinen heprean sana bā‘ărāḇōwṯ esiintyy VT:ssa vain tässä yhdessä kohdassa. Niinpä sen merkityksestä kääntäjillä ja tutkijoilla ei ollut selvää käsitystä ennen Ugaritin (nykyään Ras Shamra) tekstilöytöjä. Vasta näissä teksteissä tämä sana esiintyi selvässä kontekstissa. Kun sana esiintyy jossain tasan yksi kertaa, sen merkitys jää arvailujen varaan. Sen vuoksi sanalle pitäisi löytää useampia esiintymiä ennen kuin sen merkitys avautuu.

Ugaritin tekstilöytöjen mukaan Jumala siis ratsastaa pilvellä. Ps 68:5 voidaan lukea samalla tavoin, vrt Ps 18:11, mutta voidaan kääntää myös kiitää arolla.

Kauko Puottula

"Joka vetensä seinään heittää"

Viikolla 42 poikkesi kaksi jehovantodistajaa, jotka olivat entuudestaan tuttuja. Keskustelussa tuli esille monia asioita, mm. David, Nabal, Abigail sekä heidän keskinäinen sanailunsa. Kun Nabal ei suostunut Davidin asettamiin vaatimuksiin, David uhkasi hävittää Nabalin väestä kaikki, jotka vetensä seinään heittävät eli kaikki miespuoliset.

Ensin luulin, että tuo omituinen sanonta löytyy vain jehovantodistajien omasta käännöksestä. Tarkistin kuitenkin asian. KR 1992 tosiaan kääntää Davidin uhkailun tähän tapaan:

Mutta kohdatkoon Jumalan viha minua nyt ja aina, jos jätän huomisaamuksi henkiin hänen [Nabalin] väestään yhdenkään, joka vetensä seinään heittää! (1 Sam 25:22)
Mutta niin totta kuin hän [Jumala] elää, ellet olisi tullut [Abigail] näin kiireesti minua vastaan, ei Nabalilla olisi ollut aamunkoitteessa jäljellä ainoatakaan, joka vetensä seinään heittää!" (1 Sam 25:34)

Myös Vanha Piplia 1776 puhuu myös veden heittämisestä seinään, mutta KR 1938 puhuu yksinkertaisesti ja kaunistellen vain miespuolisista jälkeläisistä. Koska KR 1938 ei heitä vettä seinään, mutta KR 1992 heittää parissa kohdassa, herää kysymys siitä, miten Vanhan Piplian 1776 käyttämä sanonta on löytynyt uudelleen. Olisiko 1800-luvun kaunokirjallisuudella ollut tähän vaikutusta? Urbaani sanakirjakin näyttää tuntevan sanonnan.

* * *

Katsotaanpa sanontaa hieman tarkemmin. Sanat asettuvat hyvin epäsuomalaiseen
järjestykseen:

joka ---- vetensä ---- seinään ---- heittää
subjekti - objekti - predikatiivi - predikaatti

Normaalissa kielenkäytössä tuo sanomus pitäisi ilmaista "joka heittää vetensä seinään". Eli predikaatti välittömästi subjektin jälkeen eikä virkkeen loppuun. Liekö saksankieli vaikuttanut sanomuksen syntyyn?

* * *

King James Version ja Douay-Rheims Catholic Bible – kummatkin 400 vuotta vanhoja – käyttävät ilmaisua "that pisseth against the wall". Heprealaisessa tekstissä käytetään tässä kohdin sanaa maštīn, jonka kantasana on šathan 'pissata, virtsata'. Näitä kohtia löytyi Vanhasta testamentista kaikkiaan 6 – siis edellisten lisäksi 4 muuta. Vanha Piplia 1776 näyttää seuraavan KJV:n (sekä Douay-Rheimsin) lukutapaa näissä kuudessa kohdassa, mutta KR 1938 poikkeaa selvästi tästä linjasta. Näin ollen myös alla olevissa kohdissa, joissa viitataan miespuolisiin jälkeläisiin, vettä heitetään seinään:

Minä hävitän Israelista Jerobeamin miespuoliset jälkeläiset, niin suuret kuin pienetkin. (1 Kun 14:10).
Hän [Simri] ei jättänyt eloon ainoatakaan Baesan miespuolista jälkeläistä ja surmasi myös hänen muut sukulaisensa ja kaikki, jotka häntä kannattivat. (1 Kun 16:11).
[Elia sanoo Ahabille]: Minä lakaisen sinut pois ja hävitän Israelista miespuoliset jälkeläisesi, niin suuret kuin pienetkin. (1 Kun 21:21).
Koko Ahabin suku on tuhoutuva, minä hävitän Israelista kaikki Ahabin miespuoliset jälkeläiset, niin suuret kuin pienetkin. (2 Kun 9:8).

* * *

Sanonta on herättänyt monenmoista pohdiskelua Raamatun lukijoiden keskuudessa. Tässä on yksi ja tässä toinen.

Mielestäni professori Claude Mariottini tarjoaa tyydyttävän ja uskottavan selityksen tuolle kummalliselle ilmaisulle (osa 1, osa 2).

Sanonnalla ilmeisesti on jokin viittaus koiriin. Koska sanonnalla kuvataan miehiä halventavasti, käännöksiä on jouduttu kaunistelemaan ja sievistelemään. Halventava sanonta sisältää ajatuksen, että joitakin ihmisiä voidaan verrata koiriin, jotka virtsaavat päin seiniä.

Kun ihminen on vihainen, kielenkäyttö muuttuu helposti rivoksi. Näissä kuudessa tapauksessa ihmiset ovat vihaisia ja uhataan jopa toista ihmistä sukupuuttoon kuolemisella.

Koira liittyy tavalla tai toisella kaikkiin em. kuuteen kohtaan, joissa puhutaan vedenheittämisestä. Nabalin käyttäytymistä verrataan koiraan. Nabal, joka polveutui Kalebista, oli houkka. Kaleb merkitsee hepreassa koiraa.

Koira esiintyy myös Jerobeamia vastaan suunnatussa tuomiossa. (1 Kun 14:10-11). Koira esiintyy myös tuomiossa, joka koskee Bashaa (1 Kun 16:4; 16:11) sekä Ahabin huonetta (1 Kun 21:21; 21:24; 2 Kun 9:8; 9:10; 9:36).

Claude Mariottini päättelee, että sanomuksen takana ovat israelilaisten tuntemukset koiria kohtaan. Koirat olivat epäpuhtaita, koska ne söivät epäpuhtaiden eläinten lihaa. "Olkaa minun pyhä kansani, älkää syökö pedon raateleman eläimen lihaa, vaan heittäkää se koirille." (Ex 22:30)

Nimittämällä jotakuta koiraksi pyrittiin häpäisemään tätä tai loukkaamaan, esim.

Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miten tuo koiranraato saa kirota herraani ja kuningastani? Minä menen ja lyön häneltä pään poikki." (2 Sam 16:9).
Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi, sillä molemmat ovat kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi. (Deut 23:19 KR 1938)

Koiranpalkalla viitataan miesprostituoidun palkkaan.

Kun ihmisen käyttäytymistä rinnastetaan koirien käyttäytymiseen, se on äärimmäisen loukkaavaa. Esim. "Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään" (Snl 26:11).

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1978

Astrologiaa ja alkemiaa

Turussa vietettiin juhannuksen jälkeisellä viikolla Keskiaikaisia markkinoita. Vuosien mittaan markkinat levittäytyvät yhä laajemmalle alueelle. Eli jatkuvuus pitäisi olla turvattua.

Oma mielenkiintoni näillä markkinoilla on yleensä liittynyt keskiaikaa käsitteleviin luentoihin, joita joukko Turun yliopistossa toimivia tutkijoita on pitänyt. Keskiaika on kuitenkin enemmän tai vähemmän maagisine menoineen meistä jo niin kaukana, että 2000-lukua elävän ihmisen on vaikea saada siitä kunnon otetta. - Tosin jotkut pääsevät näytelmällisin keinoin sisälle keskiaikaan.

Luentojen järjestäjät ovat tajunneet sen, että on joukko kestoaiheita, jotka ovat ihmisiä kiinnostaneet aina ja kaikkialla. Tällaisia teemoja löytyy mm. keltaisen lehdistön lööpeistä. Niinpä parisen vuotta sitten näillä markkinoilla pohdittiin pappien, munkkien ja nunnien syrjähyppyjä ja sitä minkälaisen organisaation paavi ja hänen virastonsa oli kehittänyt näiden ongelmien käsittelemiseksi. Muistivat ottaa mukaan myös homosynnit!

Tällä kerralla yleisteema oli Taudit, terveys ja lääkintä vanhoina aikoina. Niinpä astrologia ja alkemia nousivat vahvasti esille. Syystä tai toisesta englantilaisen filologian parissa tutkitaan sellaisia tekstejä, joissa astrologia ja alkemia ovat vahvasti esillä.

Astrologia ja alkemia kuuluivat yliopistojen opetussuunnitelmiin keskiajalla. Empiirinen tutkimus otti horjuvia ensiaskeliaan alkemistien puuhastelujen myötä. Päällisin puolin luulen tuntevani noiden oppien keskeiset ajatukset, mutta uutta oli se, että eläinradan merkeistä oinas edusti ihmisen päätä sekä kalat ihmisen jalkoja. Muut eläinradan merkit asettuivat näiden väliin. Sana cancer synnytti jonkun verran pohdintaa yleisön keskuudessa. Cancer edustaa eläinradan merkeissä rapua, mutta cancer merkitsee myös syöpää. Sanan kaksoismerkitys herätti jonkin verran pohdintaa. Ihmisruumiissa cancer asettuu jonnekin rintojen vaiheille.

Astrologia sopi moneen. Sen avulla tehtiin sääennusteita ja tutkittiin ihmisen sairauksia. Keskiajalla vallitsi sellainen käsitys, että kaikki tarvittava tieto löytyy jo olemassa olevista kirjoista, lähinnä Aristoteleelta ja Raamatusta. Kulloinkin tarvittava tieto on vain haettava niistä esille. Kun ihminen sairasteli ja meni lääkärille, tämä laati syntymäkartan potilaasta. Syntymäkartat ilmeisesti kiinnostavat filologeja sen vuoksi, että niistä voi saada selville ihmisen syntymäajan ja ehkä muutakin merkityksellistä hänen elämästään.

Luennoilla kävi myös selville, että Mikael Agricolan Rukouskirja sisältää astrologisia aineksia. Jälkeenpäin etsin käsiini Simo Heinisen opuksen "Mikael Agricola: Elämä ja teokset", jonka Edita on julkaissut 2007. Heininen toteaa siinä, että Rukouskirjan:

Kalenteriosasto sisältää mitä moninaisinta tietoa: ajanlaskua, astronomiaa ja astrologiaa, lääketiedettä, anatomiaa, fysiologiaa ja psykologiaa, eläintiedettä, meteorologiaa, historiaa ja teologiaa. Agricola... näyttää löytävän tien aiheesta toiseen ... vapaan assosiaation avulla. Niinpä hän siirtyy ihmisen anatomiasta sääennustuksiin ja näistä suonenisku- ja kuppausohjeisiin, kertoo sitten edullisista metsästysajoista, palaa sääennustuksiin, mutta siirtyy sitten teologisten kysymysten kautta ajanlaskuun. (Heininen 2007, 197)

Keskiajan lopulla astrologia oli jaettu kahteen osaan: luonnolliseen (astrologia naturalis) ja ennustavaan (astrologia divinatrix). Edellinen luettiin - - tieteeksi tieteiden joukkoon. Sen harjoittajat rajoittuivat tekemään sääennustuksia, tulkitsemaan luonnonilmiöitä, laatimaan kalentereita ja antamaan lääkehoidollisia ohjeita. Ennustava astrologia oli epäilyttävämpää; se keskittyi horoskooppien laatimiseen. Luther pilkkasi sitä, joskus karkeasti. (Heininen 2007, 199).

Ennustava astrologia elää nykyään lähinnä vain hömppälehdissä. Luonnollinen astrologia lienee hävinnyt lähes tyystin markkinoilta.

Melanchthon, Lutherin työtoveri, luotti horoskooppeihin, kun taas Luther pilkkasi ennustavaa astrologiaa.

* * * 

Keskiajalla raivosi myös ruttoa vuosina 1348 - 1351. Rutto vei Euroopan väestöstä kolmannen osan. Eikä mitään ollut tehtävissä. Jonkinlainen taju muutaman viikon itämisajasta oli, mutta siitä ei tiedetty juuri muuta. Kaupungeissa se raivosi pahimmin, maaseudulla päästiin helpommalla.

Ruttoepidemiat olivat omiaan voimistamaan maagista ajattelua. Konstantinopolissa rutto surmasi lähes kaikki asukkaat vuonna 542. Turkuunkin se tuli laivojen mukana mereltä vuonna 1657. Luennoitsija muistutti, että hautausmailla, jonne ruttoon kuolleita on haudattu, on vielä kyseisiä pöpöjä elossa. Niinpä ruttoa sietää yhä varoa!

* * *

Alkemian avulla on pyritty tekemään halvemmista aineksista kultaa (ja rikastumaan). Sampo-myyttikin on ehkä jotain sukua alkemialle. Entä runsauden sarvi? Eikä pidä unohtaa elämän eliksiirin ja kuolemattomuuden etsintää. Eräs yleisöltä saatu kysymys kuului: onko Turussa harrastettu alkemiaa? Kun luennoitsija ei tiennyt, pääsin loistamaan tiedoillani. Z. Topelius nimittäin kertoo Välskärin kertomuksissa, että Turun kuninkaallisen akatemian loppuaikoina Martti Weiss (alkemisti ja salatieteilijä) puuhasteli näiden asioiden kanssa Uudenmaan tullin tienoilla, Turussa. - No, Välskärin kertomukset tosin on vain historiallinen romaani.

Eikö kirkon jakamissa sakramenteissakin ole aimo annos alkemiaa mukana?  Miten esim. ehtoollisaineet voivat muuttua papin lausumien asetussanojen vaikutuksesta? Roomalaiskatolisessa kirkossa asia muotoillaan tähän tapaan: ehtoollisaineet, siis niiden substanssi, muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, mutta niiden aksidenssi, ilmenemismuoto ei muutu miksikään. - Alkemiassa pitäisi niin substanssin kuin aksidenssinkin muuttua.

Joidenkin tiedemiesten nimet saattavat tässä yhteydessä herättää ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Toisaalta Sir Isaac Newtonin ansiot mm. painovoimalain keksimisessä ovat kiistattomia, mutta toisaalta hän puuhasteli alkemian parissa ihan loppuun asti. Joskus on puhuttu, että altistuminen elohopeahöyryille olisi nopeuttanut hänen kuolemaansa. - Mutta olennaista tässä on kuitenkin kokeellinen metodi eli se miten yritysten ja erehdysten kautta päästään oikeaan lopputulokseen. Kokeellinen metodi siis syntyi alkemististen puuhastelujen sivutuotteena.

 * * *

Kari Suomalainen, tuo tunnettu pilapiirtäjä, tarttui kerran tähän aiheeseen. Entisaikojen velho, salatieteilijä hämmenteli keitostaan, jossa kai oli 7 yrttiä, sammakonkoipia ym. tykötarpeita. Velho katsoi suoraan lukijaa kohti vihaisena: "Mitä te siinä minun touhuilleni nauratte? Onhan teillä ne omat hörhönne, ne psykoloogit!"

Nykykatsannossa monet keskiaikaiset puuhastelut epäilemättä näyttävät hoopoilta. Arvelisin, että sama pätee myös meidän touhuihimme, kun niitä arvioidaan 500 - 1000 vuoden kuluttua.

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1914

Humala ja Jumala

Juhannuksen alla poikkesin ruokaostoksille Wiklundille, Turun keskustassa. Kassojen lähellä olevalla penkillä istui muuan kaljaveikko, joka örisi jotain. Kun menin hänen ohitseen, hän örisi römeällä äänellään: "Jumala ei enää anna sulle anteeksi!" En pysähtynyt kuulemaan lisää hänen ikitotuuksiaan ja elämänviisauksiaan, vaan painuin ostoksille.

Kun olin ostokseni tehnyt, huomasin tämän tuiskeessa olevan miehen menevän hissiin toisen miehen seurassa, joka selvästi oli paremmassa kunnossa. Kassakuitin mukaan ajankohta oli 18.6. klo 14.05.

No, en tuntenut miestä. Tuskin hän minuakaan. Mutta mikä sai hänet puhumaan Jumalasta ja minun sieluntilastani? Mieleeni tuli sanonta: "Lasten ja imeväisten suusta saa kuulla totuuden", jonka perustana on Ps 8:3 ja Matt 21:16, tosin edelleenkehitettynä. - Sekin on mahdollista, että mies örisi omiaan ja projisoi omaa sieluntilaansa ulkomaailmaan.

Joskus aikaisemminkin olen pannut merkille, että humalaiset voivat puhua Jumalasta, kun tuiskeessa estot häviävät. Mutta suomenkielessä sanat humala ja Jumala muistuttavat ällistyttävän paljon toisiaan. Kyse ei liene sattumasta? Jaakko Hämeen-Anttila onkin nimennyt erään kirjansa nasevasti: Jumalasta juopuneet.

Dale Carnegien suuren menestyksen saavuttaneesta kirjasta "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" (1936) muistan lukeneeni tämmöisen ajatuksen: "Jumala voi antaa syntimme anteeksi, mutta hermostomme ei tee sitä koskaan."

* * *

Humalaiset saattavat keskustella itsensä kanssa hyvinkin kiivaasti. Kun he komentavat itseään, he käyttävät yksikön toista persoonaa. Kyse voisi siis olla päänsisäisestä keskustelusta.

Ehkä kaljaveikon lausuma: "Jumala ei enää anna sulle anteeksi", viittaa johonkin aikaisempaan koulutuksen vaiheeseen. Ehkä ahdistavaan, tiukkapipoiseen uskontokasvatukseen, josta jotain on jäänyt alitajuntaan. Olisiko koti ollut ahdistavan uskonnollinen? Muisteliko kaljaveikko omia lapsuuden kokemuksiaan?

Oma kokemukseni näistä kavereista on vähän ristiriitainen. Kun he ovat selvin päin, keskustelu ei yleensä kiinnosta. Kun he ovat huppelissa, tuiskeessa tai liikuttuneessa mielentilassa, keskustelu saattaa kiinnostaa, mutta kyky kuunnella muita on ilmeisen rajoittunut.

Eräällä tuntemallani kaljaveikolla, joka ei ole enää keskuudessamme, oli tapana käydä päänsisäistä keskustelua internetin keskustelupalstoilla. Hän loihti itselleen kaksi roolihahmoa, jotka sanailivat keskenään ja mollasivat toisiaan. Tämä onnistui anonyymipalvelimen avulla, mutta joskus pahassa tuiskeessa homma karkasi käsistä, niin että sivullinenkin näki, mistä oli kyse.

Ehkä tätä some-seikkailijan tapausta voisi rinnastaa keskenjääneeseen siisteyskasvatukseen. Kakka vain on ensin vaihtunut tusseihin ja spraymaaleihin sekä niillä tuhrimiseen. Ura saa sitten huipennuksensa some-maailman ihmellisissä seikkailuissa.

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1910

Uskonpuhdistus vai reformaatio?

Luterilainen kirkko kielsi uskonpuhdistus-termin. Näin otsikoi Turun Sanomat puolen sivun juttunsa 4.7.2015. Internetistä löytyy vain lyhyempi versio jutusta.

Asia tulee ajankohtaiseksi lähiaikoina, sillä 31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta Martti Lutherin naulaamista teeseistä Wittenbergin linnankirkon oveen. Vastapuoli eli roomalaiskatolinen kirkko ei näe mitään syytä juhlia kirkollista hajaannusta. Mutta se pitää sanaa reformaatio onnistuneempana ja parempana kuin sanaa uskonpuhdistus, joka on leimaava ja ärsyttävä.

Kirkkohallitus on siis päättänyt, että lähiaikoina vietetään reformaation merkkivuotta, eikä uskonpuhdistuksen juhlavuotta. Tietenkin ne kansalaiset, jotka ovat koulunsa käyneet vanhan liiton aikana, puhuvat jatkossakin uskonpuhdistuksesta. Täysin riippumatta siitä mitä pyhä kirkkohallitus on asiasta päättänyt.

Joskus 1970-luvulla muistan kuunnelleeni prof. Jarl Gallénia, joka on erikoistunut keskiajan historiaan. Gallén sanoi, että roomalaiskatoliselta kannalta katsoen protestanttinen uskonpuhdistus oli uskonmuutos. Vastaavasti ns. vastauskonpuhdistus oli todellisuudessa uskonpuhdistus. – Mielenkiintoista sanoilla leikkimistä!

Sanalla uskonpuhdistus viitataan Jeesuksen suorittamaan temppelin puhdistukseen (Matt 21:12-13; Mark 11:15-17; Joh 2:14-16). Tässä kuvassa rahanvaihtajien ja kauppiaiden tilalle istutetaan anekauppiaat.

Latinasta johdettua muotoa reformaatio käytetään eurooppalaisissa kielissä varsin yleisesti. Dosentti Tuomo Fonsénin mukaan Saksassa alettiin 1700-luvun puolivälissä käyttää sanaa glaubensreinigung reformaatio-sanan vapaana vastineena. Saksan glaube tarkoittaa uskoa, reinigung taas puhdistusta.

Suomen sana uskonpuhdistus on näin ollen suora käännös saksasta. Suomeenkin sana uskonpuhdistus teki vähitellen tuloaan, mutta esim. Christfried Gananderin sanakirja Nytt Finskt Lexicon (1787) ei vielä sitä tunne. Mutta Suometar -nimisessä sanomalehdessä uskonpuhdistus esiintyy (ilmeisesti ensimmäisen kerran) artikkelissa Jesuitat 14.9.1849. Toisen kerran se esiintyy Suomettaressa pari vuotta myöhemmin eli 28.10.1851. Tämän jälkeen sen käyttö yleistyy vähitellen. Suomen Julkisia Sanomia seuraa Suometarta vuodesta 1857, muut tulevat perässä myöhemmin.

Wasa Nyheter käyttää muotoa trosrensningen numerossaan 16.2.1898. Tämä näyttäisi olevan ainoa esiintymä vuoteen 1910 mennessä.

* * *

Jos asiaa ajattelee laajemmasta perspektiivistä, niin historian henkisten murrosten yhteydessä ”vanha asiainjärjestelmä" pyritään aina leimaamaan jollain tavoin, josta jää jonkinlainen trauma. Näin tapahtui myös silloin, kun kristinusko irtaantui juutalaisuudesta ajanlaskumme alussa.

Kun buddhalaisuus levisi synnyinseudultaan itään ja pohjoiseen, syntyi mahayana 'iso vaunu'. Sana mahayana antaa ymmärtää, että heidän vaununsa on suurempi kuin hinayanan, joka on 'pieni vaunu'. Eli pelastus on mahayanan avulla useimpien ihmisten saavutettavissa. Koska pieni vaunu on myös jollain tavoin leimaava, he käyttävät itsestään nimitystä theravada.

* * *

Luterilaisen kirkon piirissä ei siis kaiveta esiin vanhoja sotakirveitä, esim. vanhoja antikristusvirsiä (not 240 - 242) vuoden 1701 virsikirjasta, vaan paneudutaan reformaation vaikutuksiin kirkossa ja yhteiskunnassa.

Reformaatio on siinä mielessä hyvä termi, että se kattaa – toisin kuin sana uskonpuhdistus – myös yhteiskunnallisen kehityksen laajemmassa mielessä. Kirjakieli syntyi ja kehittyi ja kansan sivistystaso alkoi kohota.

Mutta protestanttisten kirkkojen itseymmärryksen ja omanarvontunnon kannalta uskonpuhdistus on hyvin osuva ja napakka termi. Ekumeenisissa keskusteluissa on kuitenkin pyrittävä korrektiin kielenkäyttöön. Tässä suhteessa teologit ja kansan syvät rivit ovat kaukana toisistaan. Kuitenkaan uskoa (Kristukseen) ei tarvitse puhdistaa, mutta esteitä ja väärinkäytöksiä sen ympäriltä on raivattava jatkuvasti. Tätä työtä riittää varmasti jatkossakin.

Mielenkiintoisia yleisötilaisuuksia on merkkivuoden tiimoilta tulossa.

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1916

Muinaisia menestystarinoita

Danielin kirjan päähenkilö vietiin nuorena pakkosiirtolaisena Babyloniin, myöhemmin hän nousi siellä valtakunnan johtomiesten joukkoon ja teki siellä komean ja näyttävän uran. Tämä kertomus muistuttaa Genesiksen Joosef-kertomusta. Vanhemmat veljet myivät Joosefin orjana Egyptiin, jossa tämä nousi johtomiesten joukkoon. Kumpikin vietiin vastoin omaa tahtoaan pois omasta maastaan. Kumpikin eteni urallaan lähinnä unienselittämistaidoillaan. Kumpikin pysyi aatteelleen uskollisena.

Lähihistoriasta tulee mieleen Otto Wille Kuusinen (1881-1964). Otto Wille pakeni Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti keväällä 1918, tosin tarjolla ei tainnut olla parempiakaan vaihtoehtoja. Hän kohosi Neuvostoliiton arvohierarkiassa korkealle, säilytti henkensä Stalinin puhdistuksissa, vaikka päitä putoili ympäriltä. Hän osasi kääntää takkiaan oikea-aikaisesti ja aina tilanteen mukaan. Jonkinlaisia ”unienselittämistaitoja” hänelläkin lienee ollut. Otto Willekin pysyi aatteelleen uskollisena.

Joosef määräsi että hänen luunsa on vietävä Luvattuun maahan (Gen 50:25; Ex 13:19). Danielin maallisten jäännösten kohtalosta ei ole tietoa. Otto-Willen maalliset jäännökset muurattiin Kremlin muuriin.

* * *

Tosin Neuvostoliitto (1917-1991) ei ollut mikään menestystarina. Me tiedämme sen, mutta sitä ei tiennyt Otto Wille, eivätkä hänen aikalaisensa. Toisaalta Daniel tai Danielin kirjan päähenkilö eli ja näki mahtavan valtakunnan loiston ja sen loppuvaiheet, mutta Otto Wille ei.

Tällaiset menestystarinat lienevät mahdollisia vain suurten historiallisten mullistusten ja vallankumousten yhteydessä. Toisaalta, luusereita löytyisi huomattavasti enemmän, mutta niistä ei juurikaan kerrota jälkipolville. Sattumallakin on sormensa pelissä siinä, ketkä kohoavat, ketkä pudotetaan.

Joosefin menestystarina liittyy ilmeisesti hyksosfaraoiden kauteen (noin 1650-1550 eKr), mutta jo seuraava eli 16. dynastia unohti hänet (Ex 1:8). Otto Wille eli bolshevistien vallankumouksen alkuvaihetta, mutta ei nähnyt sen loppua. Näkikö edes loistoa?

Tunnettu sanonta "Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan" (Luuk 4:24) pitänee edelleen paikkansa.

* * *

Otto Wille oli Suomen kannalta maanpetturi. Terijoen hallitukseen liittyvä seikkailu vielä lisäsi hänen syntilistaansa. Mutta hän oli nuoruutensa aatteelle uskollinen.

Otto Willen rinnalle voi vetää toisen kansalaissodassa punaisten puolella taistelleen nuoren miehen. Erik Jorpes syntyi Kökarissa 1894 ja kuoli Tukholmassa 1973. Kansalaissodassa hän toimi Turussa, lähinnä lääkintätehtävissä. Hänkin pakeni sodan loppuvaiheessa Neuvostoliittoon. Hän – kuten mm. Otto Wille – oli Moskovassa perustamassa SKP:tä syksyllä 1918. Vuosi tai pari myöhemmin Erik tuli katumapäälle, käänsi takkinsa, pakeni Suomen kautta Ruotsiin sekä teki siellä komean uran.

Hän sai turvapaikan Ruotsista sillä ehdolla, ettei enää osallistu politiikkaan. Jorpes keksi hepariinin, jolla sydänveritulpat hoidetaan. Hän oli ehdolla myös Nobelin palkinnon saajaksi, mutta sillä kerralla penisilliini voitti hepariinin.

Myös Erik Jorpes oli Suomen kannalta maanpetturi, mutta "tuli järkiinsä" ja teki komean uran. Wikipedia ja Turun Sanomat kertoo hänestä enemmän. Jorpes vaihtoi isänmaataan useamman kerran sekä luopui nuoruutensa aatteesta – jälkipolvien onneksi.

Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1587

Posti ja vainajat

Postin toimintaan tyytymätön kansalainen purki mieltään ja kirjoitti Turun Sanomiin. Kirjoittajan äiti, joka asui toisella paikkakunnalla, oli nukkunut pois hiljattain. Koska vainaja ei ilmeisesti enää uudella olemassaolon tasolla pysty lukemaan hänelle osoitettua postia, vainajan posti pitäisi kääntää pojan osoitteeseen.

Postin kääntäminen osoittautui yllättävän hankalaksi ja vaikeaksi. Kun se lopulta onnistui, asia sai varsin kummallisia ja odottamattomia piirteitä, jotka herättävät monenmoista metafyysistä pohdiskelua. Matti Heinilän kirjoitus oli otsikoitu nasevasti "Posti etääntynyt ihmisten elämästä ja myös kuolemasta". (TS 31.5.2015).

Heinilä oli yrittänyt aikansa selvittää googlaamalla mitä vainajan postille pitäisi tehdä, mutta ilman tulosta. Postin sivuilta sentään löytyi palautesivu, jonne Heinilä purki mieltään: "Olettekohan siellä postissa ollenkaan tietoisia siitä, että Suomessa joka päivä kuolee ihmisiä ja he eivät sen jälkeen pysty vastaanottamaan postia jne."

Postista tuli soitto ja kehotettiin marssimaan postikonttoriin ja täyttämään siellä kaavake. Ehkä tässä on tarvittu myös sukuselvitystä. Heinilä teki työtä käskettyä. Hänelle lyötiin eteen lomake, jossa luki Muuttoilmoitus. Kun Heinilä tätä aikansa nieleksi ja ihmetteli, virkailija ilmoitti, että lisätietoihin merkitään "kuolinpäivä pp.kk.vvvv."

No, nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja vainajan posti sai uuden suunnan. Mutta eräänä päivänä posti toi vainajan nimellä plakaatin, joka alkoi "Toivotamme sinut tervetulleeksi uuteen kotiin oheisilla muuttajan etukupongeilla." Mukana oli myös kartta, jotta vainaja löytäisi kyseisen ketjun liikkeet uudelta paikkakunnalta. Olipa vielä mahdollisuus voittaa hotellilahjakortti.

Heinilä antaa kyseiselle liikeketjulle synninpäästön, koska se on omaa tyhmyyttään ostanut Postilta puutteellisen osoitepalvelun. Mutta Posti saa sapiskaa. Lopuksi Heinilä vielä neuvoo miten tehdään pieni muutos Postin ohjelmaan ja kaavakkeeseen.

Pari päivää myöhemmin Posti Oy:n kehitysjohtaja vastaa Heinilän kirjoitukseen, pahoittelee tapahtunutta sekä lupaa parannuksia. Kehitysjohtajan vastineesta ilmenee, että Väestörekisterikeskus antaa Postille tiedot kuolleista. Näin ollen omaisten ei tarvitse ilmoitella kuolemantapauksista postille. Mutta joku tässä mättää. Jos posti saa tiedon kuolemantapauksista sekä Väestörekisterikeskukselta että omaisilta, miten on mahdollista, että vainaja vielä saa mainospostia etukuponkien kera?

***

Vaikka omaisen poismeno on aina vakava asia, tähän tapaukseen liittyy myös surkuhupaisia piirteitä. Juttu herättää pohtimaan sitä mikä meitä odottaa tämän elämän jälkeen. Ajatuksen tasolla käsityksemme tuonpuoleisesta ovat kehittyneet tavattomasti, mutta joissakin yhteiskunnan toiminnoissa on vielä sellaisia piirteitä, jotka viittaavat muinaiseen maailmaan ja siellä vallinneisiin käsityksiin.

Muinaiset suomalaiset uskoivat, että vainajat elävät varjoelämää tuonelassa. Suvun esi-isät ja -äidit kuuluivat muonavahvuuteen erityisesti tiettyinä pyhinä. Pitkässä pöydässä heitä varten oli tuolit, lautaset ja lusikat - niin kuin elävillä.. Etukupongeilla ja lahjakorteilla olisi ilmeisesti ollut myös käyttöä.

1. Kauko Puottula / Blogimetsä, item 1902